blogi

Matkapäiväkirja 19.9.2020

Viimeisen viikon aikana on jälleen puhutellut ja mietityttänyt kumpi on tärkeämpää, toimia opillisesti oikein, vai toimia rakkaudellisesti? Jos minulta puuttuu rakkaus, olen vain helisevä vaski, tai kumiseva symbaali, kuten Paavali asian ilmaisee. Toisin sanoen paljon melua ilman erottuvaa sävelmää.
Kun pidän hengellisen puheen, onko lähtökohtani rakkaus, välittäminen ja toisen kunnioittaminen, vai pyrinkö vain vaikuttamaan viisaalta ja taitavalta toisten silmissä? Haluanko vain tuoda oman tietoni julki? Katsokaa, minä olen lukenut näin paljon Raamattua, minä olen ymmärtänyt sen näin hyvin!

Olen helposti addiktoituva luonne. Tuhoisimmin se näkyi alle kaksikymppisenä, jolloin olin peliaddikti. Jos minulle tuolloin olisi joku paasaamaan, että "rahapelit ovat syntiä, tee parannus!", olisin varmasti saattanut vastata hänelle, että "haista sinä paska!". Olin tuolloin jo uskossa, mutta luonnollisesti kovin kypsymätön. Mutta ei addiktia sillä kääntymykseen johdeta, että mennään kertomaan, että se mitä hän tekee, on syntiä. Hänet on ennemminkin hyväksyttävä sellaisenaan, kaikkine virheineenkin. Ja näin luotava luottamussuhde, jolloin häntä voi tukea ja auttaa matkalla irti tästä riippuvuudesta.

Tästä näkökulmasta ymmärrän helposti, miltä jostain seksuaalivähemmistön edustajasta saattaa tuntua, kun hänelle tullaan julistamaan, että homus on syntiä.

Toki olen itsekin sitä mieltä, että Raamatun valossa ei ole epäilystäkään, etteikö homous olisi syntiä. Todistustaakka on tässä asiassa kyllä muuta väittävillä. Mutta onko tämä todellakin se ainut ja ensimmäinen asia, jonka haluan tälle ihmiselle sanoa. Tapaan uuden ihmisen ja ensimmäinen viesti hänelle on: olet syntinen!
Tottahan se on, mutta kannattaako sillä avata keskustelu? Enkö ole itsekin aivan yhtä syntinen? Enkö tarvitse Jeesusta aivan yhtä paljon, kuin hänkin? Eikö minun kuuluisi rakastaa häntä juuri sellaisena, kuin hän on? Sillä juuri niinhän Jeesuskin rakastaa minua, syntistä!

Kuinka monta kertaa Jeesus kohtasi ihmisen huomauttamalla tämän synnistä? Kuinka monesti hän nimenomaan meni syntisten seuraan viettämään aikaa? Kun ihminen oli osoittanut kiinnostustaan Jeesukseen, saattoi Jeesus lopuksi kehottaa tätä enää tekemästä syntiä. Mutta se oli lopuksi, ei ensimmäiseksi. Jeesus näyttää olleen kiinnostunut ihmisestä itsestään, ei niinkään hänen synnistään.

Jos olen itselleni rehellinen, huomaan tekeväni jatkuvasti syntiä. Monesti epähuomiossa, mutta hyvin usein myös aivan tieten tahtoen. Miten siis eroan tuosta homosta, jota niin syntisenä pidetään?

« Takaisin