blogi

Matkapäiväkirja 22.9.2020

Homot, muunsukupuoliset, transihmiset...
Tässäpä porukkaa, joka saa aikaan mielipiteitä.

Minä olen arvoiltani varmaankin melko konservatiivinen. Koti, uskonto, isänmaa, ydinperhe, ahkera työnteko... Hyviä ihanteita sinänsä, mutta olen huomannut, että elämässä ei kaikki suju aina ihanteellisesti.

Miksiköhän me luterilaiset olemme niin keskittyneitä syntiin? Miksi meillä uskon keskeisinä asioina näyttäytyvät synti, tuomio ja oikea oppi? No koska synti pitää julistaa synniksi, kuuluu vastaus useammankin suusta.
Mutta lähettikö Jeesus opetuslapset julistamaan syntiä? Tai tuomiota? Tai kenties oikeaa, virheetöntä oppia? Vai olisiko se sittenkin ollut armo, syntien anteeksianto Jeesuksen sovitustyön kautta, mitä meidän tulisi julistaa?
Raamatussa sanotaan, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.
Eikö tässä ole kristinuskon ydin, eikä se, että kuka saa mennä kirkossa naimisiin.
Onko luterilainen kirkko kompastunut omaa sokeuttaan? Olemmeko tehneet opista pelastusta tärkeämmän kysymyksen? Onko meistä tullut fariseuksia? Onko minusta? Näemme kyllä toisten virheet, mutta emme omiamme. Näenkö minä?

Kuinka voimme saavuttaa ihmisiä evankeliumille, jos vain julistamme ihmisiä syntisiksi? Ja teemme luetteloita, mikä on ja mikä ei ole syntiä? En tässä tarkoita, etteikö synnistä saisi ja olisi tarpeellistakin puhua, mutta ehkäpä sen ei pitäisi olla sanomamme keskiössä. Raamatussa sanotaan, että synti on siinä, etteivät he usko Jeesukseen.

Teemme kovin helposti päätelmiä toisten uskosta. Ei voi olla uskossa, jos vielä polttaa tupakkaa. Eihän se nyt voi olla uskossa, kun näin viikonloppuna humalassa. Hyvänen aika, sehän käyttää huumeita, miten se nyt voisi uskossa olla! Se käy joogassa, ei se kyllä aidossa uskossa voi olla. Sehän kaveeraa homojen kanssa, hyi olkoon!

Tulitkohan sinä itse täydelliseksi välittömästi uskoon tultuasi? Voisiko olla niin, että kun ihminen löytää Jeesuksen, hänen parantumisensa maailman tuottamasta rikkinäisyydestä vasta alkaa? Antakaa toisillenne anteeksi, olkaa toisianne kohtaan kärsivällisiä, lienee hyvin selkeä Raamatussa annettu ohje. Jeesus itse antoi meille ainoastaan yhden käskyn. Siis yhden! Rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä ja Jumalaa yli kaiken.
Jeesus ei tällä tarkoittanut suvaitsevaisuutta, joka nykypäivänä tuntuu olevan ihmisen ainoa sallittu ominaisuus. Ihminen kuitenkin suvaitsee toista tasan niin kauan, kun hän hyötyy itse siitä jotenkin, tai jos toinen ei aiheuta tälle haittaa. Mutta jos hän jollain tavalla kokee toisen uhkana, siihen loppuu suvaitsevaisuus.

Mutta entäpä rakkaus, jota Jeesus osoitti? Sakkeus, kaikkien paheksuma tullimaksujen kerääjä. Viheliäinen tyyppi, joka häikäilemättä käytti asemaansa omaksi edukseen toisista välittämättä. Vaati liian isoja tullimaksuja ja laittoi ylimäräiset omaan taskuunsa. Kun Jeesus kohtasi tämän miehen, alkoiko hän ensimmäisenä saarnata, kuinka väärin mies toimi muita kohtaan? Ei suinkaan! Vaan mitä Jeesus teki? Hän meni yhdessä aterioimaan miehen kotiin. Siinä kulttuurissa tämä oli käsitykseni mukaan todella suuri huomionosoitus. Tämän yhdessä syömisen seurauksena Sakkeus ymmärsi toimineensa väärin muita kohtaan ja teki julkisen parannuksen. Vieläpä sanoi antavansa mominkertaisesti takaisin, jokaiselle, jolta oli liikaa kerännyt.
Jeesus rakasti sinuakin jo silloin, kun vielä elit synnissä, etkä tuntenut Jeesusta.

Tai kohtaaminen prostituoidun kanssa, jonka uskonnollinen eliitti meinasi kivittää. Lain mukaan he kyllä olisivatkin toimineet aivan oikein. Aviorikoksen palkka oli kuolemantuomio. Eli he olisivat toimineet aivan oikeaoppisesti. Mutta mitä sanoi Jeesus? "Se, joka EI ole syntiä tehnyt, heittäköön ensimmäisen kiven". Kivittäjät ymmärsivät sydämessään olevansa syntisiä. Laki sanoi, että joka on rikkonut yhdessä kohden, on syyllinen kaikilta osin.
Ja Jeesus korosti asiaa vielä toisaalla sanoen, että rikkomus tapahtuu jo sydämen tasolla, ajatuksissa. Joka ajattelee toisesta pahaa, on jo tappanut hänet. Ja joka katsoo naista himoiten, on jo tehnyt sydämessään aviorikoksen.
Näin joudumme huomaamaan, että olemme kaikki synnin alaisia yhtälailla. Minä olen yhtä syyllinen kuin se, joka on tappanut konkreettisesti. Minä olen yhtä syyllinen, kuin se, joka on konkreettisesti harrastanut avioliiton ulkopuolista seksiä. Minä olen syyllinen. En voi paeta tosiasiaa. Mutta kiitos Jumalan, Hänen armonsa vuoksi, Jeesuksen sovitustyön kautta, minäkin olen saanut anteeksi kaiken! Niin myös sinä!
Ja tämä armo on tarjolla joka päivä. Vai pitäisikö sanoa, että tämä armo on voimassa tänään.

Onko tämä armo halpaa armoa, jos kaiken saa aina anteeksi? Ei kai armo ja anteeksianto anna oikeutta tehdä väärin? Mutta kuten olemme huomanneet, vaikka kuinka tahtoisimme tehdä aina oikein, emme pysty siihen. Ansaitsematon armo on siis ainut mahdollisuutemme. Jos siis Jumala on meille näin armollinen, olkaamme armolisia toisiamme, sekä itseämme kohtaan.

Voi kunpa kirkko pääsisi avioliittokysymyksessäkin sellaiseen ratkaisuun, joka rakentaa yhteyttä. Mikä sellainen viisas ratkaisu olisi, en osaa kyllä sanoa... osaatko sinä?

« Takaisin