blogi

Matkapäiväkirja 30.9.2020

Ihmeitä etsimässä, vai elämässä?

Mitä, jos ei tunne itseään kovinkaan evankelistaksi? Ei ainakaan erityisen ahkeraksi. Olen istunut 10 vuotta sohvalla. Tai ainakin tuntuu siltä. Kun korona vei kaikki keikat, iski masennus. Juuri, kun keikkoja oli alkanut olla kohtuullisesti, kaikki loppui.
Miksi Jumala ei vaan antaisi unessa näkyä, minne mennä, mitä tehdä? Niin kuin Paavalille, joka unessa sai kehotuksen mennä Makedoniaan. Jumala kutsuisi vaikkapa Italiaan Garda-järvelle ja sanoisi: ”Mene sinne rantakahvilaan juomaan cappuccinoa, minä tuon luoksesi henkilön, joka tarvitsee apuasi. Laitoin yliluonnollisesti tilillesi rahaa, pidä niillä loppuviikko lomaa”. Mutta ei. Ei näy Italian matkaa, ei edes kotimaan matkaa. Cappuccinokin täytyy itse keitellä. Täällä sitä kökitään kotisohvalla ilman minkäänlaista erityistä kutsua minnekään. Rahaakaan ei juuri ole yliluonnollisella tavalla ilmestynyt sen enempää tilille, kuin lompakkoonkaan.

Paitsi, että lompakkoon on kyllä itseasiassa kerran ilmestynyt rahaa. Mutta se johtui enempi siitä, että olin unohtanut, että siellä oli 30€. Epätoivoisessa tilanteessa en oikein enää keksinyt mitä voisi tehdä. Takki - ja varsinkin taskut - tyhjänä olin sitten rukoillut, että Jumala antaisi lompakkooni ilmestyä rahaa. Tuntien itseni varsin hölmöksi, meni rukouksen jälkeen lompakolle ja kuinka ollakaan, sieltähän ne rahat löytyi! Hetkeen en tiennyt, mitä ajatella, mutta sitten muistin, että olin käynyt nostamassa automaatilta rahaa jotain varten, mutta en sitten ollutkaan tarvinnut niitä ja olin sitten unohtanut rahat. Vähensikö se tilanteen ihmeellisyyttä? Ilman sitä rukousta en olisi mennyt lompakolle.

Kerran ollessani Evankelistapäivillä, kerroin Kallion Pertille juuri muuttaneeni Ylöjärvelle. Pertti innostui, että hän tietää Ylöjärveltä erään mainion papin, joka on myös päivillä mukana, ja oli juuri vähän aika sitten nähnyt hänet. Hän sanoi esittelevänsä meidät ja lähdimme katselemaan, missä tämä pappi on. Kaveria ei kuitenkaan näkynyt ja Pertin piti lähteä. Pertti oli sanonut, että tämä Esa on sellainen aika pitkä kaveri. No, se ei paljon asiaa auttanut, paikka oli täynnä pitkiä miehiä. Mutta koska en Ylöjärveltä vielä tuntenut ketään, olisin kovasti halunnut tavata tämän papin. Päätin siis rukoilla. Tai siis sanoin Jumalalle, että haluaisin tavata tämän papin. Voisitko näyttää, missä hän on?
Aloin kuljeskella ympäriinsä ja jossain vaiheessa silmiini osui jälleen yksi pitkähkö kaveri. Ei hän mielestäni erityisen pitkältä näyttänyt, mutta ehkäpä sitten selkeästi Perttiä pitempi. Minulle tuli välittömästi jotenkin selkeä varmuus, että hän se on. Joten kävelin hänen luokseen ja kysyin oletko Järnvallin Esa Ylöjärveltä? Hän vastasi myöntävästi, joten esittelin myös itseni. Sinä päivänä alkoi ystävyytemme, vaikka emme sitä siinä vielä tienneetkään.

Ei Jeesus Paavalillekaan joka kerta näyssä ilmoittanut, minne tämän tulisi mennä. Paavalilla oli sekeästi kirjeidensä perusteella halu päästä Roomaan. Mutta hän ei tiennyt miten ja koska sinne pääsisi. Sitten kävi niin, että hänet vangittiin ja vietiin kuulusteltavaksi. Hänet vietiin kerta toisensa jälkeen ylemmän hallintoasteen kuultavaksi, kunnes kuningas Agrippan luona hän vetosi keisariin.
Paavali tunsi kyllä jo Jeesuksen tapaa toimia ja ehkä hän tässä näki, että tässä voisi olla Jeesuksen avaama mahdollisuus päästä vihdoinkin Roomaan. Ajatusta saattoi tukea juutalaisten kova hinku saada Paavali pois päiviltä.
Sitten alkoi matka sotilassaattueessa kohti Roomaa. He lähtivät meriteitse, mutta joutuivatkin myrskyyn. Myrskyn kestettyä jo pitkään, Paavali sanoi miehistölle, että Jeesus oli hänelle ilmoittanut, ettei yksikään heistä huku, vaan he päätyvät jollekin saarelle. Ja näin tapahtui.
Ja sen seurauksena tapahtui myös, että evankeliumi Jeesuksesta levisi Maltan saarelle ja ihmisiä tuli uskoon. Todennäköisesti myös laivan miehistöä ja sotilaita.

Olen monesti kokenut olevani jollain tavalla vankilassa. Velat pitivät aikanaan omalla tavallaan vankeudessa. Kun rahaa ei ole yhtään ylimääräistä, se kahlitsee tekemisiä ja valintoja aika lailla. Mahdollisuudet ovat hyvin rajatut.
Kun olet työtön, ovat mahdollisuutesi silloinkin tietyissä rajoissa. Olen ollut hyvin paljon kotona. Mutta kulkemaan luodulle ihmiselle jatkuva kotona oleminen alkaa pitemmän päälle tuntua rangaistukselta. Se myös passivoi. Voin rehellisesti sanoa.
Palan halusta nähdä, kuinka Jeesus minun kohdallani tulee käyttämään tätä vuosien sohvalla istumista evankeliumin hyväksi.

Ehkäpä tämä teksti on jollekin evankeliumia. Ehkäpä Jeesus haluaa kohdata juuri Sinut tänään!

En aina omalta epäuskoltani näe, mitä Jumala on tekemässä. Silti Hän käyttää myös minua työssään. Saan olla siinä mukana. Ikään kuin kyydissä.
Kerran eräillä miesten päivillä lauloin kappaleen, joka mielestäni oli ihan ok. Olihan se omaa tuotantoa. Mutta se oli enemmän sellainen - no, tulipahan tehtyä - kappale. Mutta puolessa välissä laulua yksi vanhempi kaveri purskahti ihan hillittömään itkuun. Ja siitä itkusta ei meinannut tulla loppua ei sitten millään. Mikä lieneekään siinä laulussa ollut se, mikä kolahti? Mutta niin vaan kolahti.
Voisin sanoa, että minulla ei ollut tässä osaa eikä arpaa, mutta olihan minulla osani. Tein sen laulun. Vaikka se ei koskettanut itseäni, se kosketti tätä miestä.
Tässä on edelleen kipupisteeni lauluntekijänä. Täytyykö laulun aina koskettaa minua itseäni, jotta se voi olla hyvä laulu? Jos Jumala voi käyttää omasta mielestäni huonompaakin laulua, onko laulun laadulla oikeastaan mitään väliä? Onko laadulla niin väliä, kunhan puhutaan Jeesuksesta? Tämä kysymys sopii oikeastaan mihin tahansa. Onko laadulla väliä?

Nuorempana ajattelin, että hyvä laatu on ehdoton. Oli sitten kyse laulusta, tai puheesta, tai vaikkapa tapahtumasta. Hain täydellistä. Sitten uupumiseni myötä tuli aika, jolloin en jaksanut välittää laadusta, kunhan on asiaa.

Nyt ajattelen, että mitä teetkin, tee se kuin Herralle. Ja Hänellehän toki haluaisi antaa vain parasta. Kuitenkin, en täydellisyyteen pysty, ja Hän kyllä käyttää meitä epätäydellisiäkin työssään.
Monesti sanotaan, että Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä. Itseasiassa kyllä vaatii. Mutta koska Hän tietää, ettemme siihen pysty, Jeesus tuli olemaan täydellinen meidän puolestamme.

Teen siis niin hyvin, kuin kulloinkin pystyn, mutta jätän lopun Jeesukselle.

Lähden keittämään cappuccinon ja haaveilemaan Italiasta...

« Takaisin