blogi

Matkapäiväkirja 2.12.2020

Ajatuksia armolahjoista - osa 1

Armolahjat, nuo merkilliset kyvyt, jotka todellakin on saatu Jumalan hyvyyden vuoksi, ei sen tähden, että lahjan saaja itse olisi jotenkin erityisen hyvä uskova, saati parempi kuin muut.
Ei, vaan ne ovat todellakin lahjoina saatuja, vailla omia ansioita.

Mutta jos Jumala kerran jakaa näitä lahjoina, miksei kaikilla uskovilla ole kykyä profetoida, puhua kielillä, tai selittää kieliä ym.? Tähän on vaikea vastata tyhjentävästi, mutta ainakin meitä kehoitetaan rukouksessa pyytämään näitä lahjoja Jumalalta. Joten ainakin yksi syy miksi kaikilla ei ole ihmelahjoja, voi olla se, että ei ole yksinkertaisesti ole koskaan pyydetty tällaista lahjaa.

Toiseksi, esimerkiksi profetoinnista sanotaan, että tämän lahjan omaava käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä on uskoa. Se on mielenkiintoinen huomio. Usko nimittäin vaatii myös uskallusta. Tai ei ehkä usko sinänsä, mutta uskaltaa toimia sen mukaan miten uskoo. Uskaltaa profetoida, kun uskoo profetian saaneensa.

Kolmantena huomiona armolahjoista voisi ottaa esille sen, että vaikka kaikilla ei ole ihmelahjoja, kuten profetoimista, tai parantamisen lahjaa, on kaikilla joitain luonnollisia lahjoja. Näitäkin lahjoja Raamattu kuitenkin kuvaa myös armolahjoiksi. Kuten esimerkiksi rohkaisun lahja. Erittäin käyttökelpoinen ja tärkeä lahja seurakunnassa, kun ajattelee, kuinka moni kokee jonkin asteista epävarmuutta monissakin elämän asioissa. Uskoisin, että tässä rohkaisun lahjassa ei ole kyse vain siitä, että tsempataan toista, niin kuin monesti tapana on tehdä, vaan uskoisin, että rohkaisun lahjan omaavalla on myös kyky tunnistaa toisen lahjat. Näin hän näkee toisen potentiaalin ja voi olla rohkaisemassa häntä kasvamaan lahjan käytössä.

Erikseen mainitaan myös palvelutehtävä. Tämähän on oikeastaan aika laveasti kuvattu tehtävä. Palvella voi nimittäin monella tavalla. Eli en usko, että tässä olisi kysymys palvelutehtävästä pelkästään siinä mielessä, kuin monesti puheessa sitä käytetään, kun puhutaan esimerkiksi opettajan palvelutehtävästä, tai paimenen palvelutehtävästä. Kaikki hengelliset tehtävät perustuvat toisten palvelemiseen.
Mutta jonkun tehtävä voi olla toimia vaikkapa siivoojana. Tämä on varsinainen palvelutehtävä. Hän palvelee, siivoamalla toisten puolesta. Enkä nyt tarkoita, että palveleminen on sitä, että hän siivoaa seurakunnassa, vaan hänen palkkatyönään on olla siivooja. Se on hänen sydämensä kutsumus. Hän toimii siivoojana Jumalan valtakunnan tehtävässä ja voi tällä paikallaan olla Jeesuksen todistaja, niin tekojensa, kuin sanojensa kautta, kun hän työssään kohtaa ihmisiä. Tällaisen palvelutehtävän omaava ihminen voi olla todella arvokas evankeliumin työntekijä, kun hän on antautunut kokosydämisesti Jeesukselle.

Ihminen on inhimillinen ja olemme helposti taipuvaisia ajattelemaan, että niin sanotut tavallisten ammattien edustajat eivät ole yhtä arvokkaita evankeliumin työntekijöitä, kuin esimerkiksi profetian lahjan omaava saarnamies, tai vaikkapa parantamisen lahjan omaava. Mutta esimerkiksi Paavali sanoo kirjeessään efesolaisille selkeästi, että olemme kaikki osaltamme samaa Kristuksen ruumista. Tarvitsemme kiinteästi toisiamme.
Ja koska olemme samaa ruumista, olemme kaikki saaneet erilaisia tehtäviä. Eivät kaikki voi olla käsiä, tai jalkoja. Ei kaikki voi olla opettajia, ei kaikki voi olla evankelistoja. Jokaisella meistä on yksilöllisiä, aivan erityisellä tavalla Hengen voimaa ilmentäviä lahjoja.

Me todellakin tarvitsemme toisiamme, emmekä saa väheksyä toisten sydämen kutsumusta ja hänen erityisiä lahjojaan. Itse esimerkiksi myönnän väheksyneeni katuevankeliointia ja kaiken maailman traktaattien jakamista. Tämä johtuu pitkälti omasta persoonastani. En ole koskaan pitänyt sen enempää puhelinmyyjistä, kuin markettien sähkö-/ tai puhelinliittymien myyjistä. Koska inhoan iholle tulevaa väkisin myyntiä. En osta hetken mielijohteesta. Haluan harkita eri vaihtoehtoja omassa rauhassani, ennen kuin teen ostopäätöksen.

Olen myös ajatellut, että traktaattien jakaminen on melko turhaa puuhaa. Kuinka moni oikeasti on tullut uskoon jonkun traktaatin kautta? Toisaalta moni näistä traktaatin jakajista on myös ollut lähestymisessään joko täysin kömpelö, tai jopa ylimielinen. Heistä ei ole välittynyt rakkautta. Enemmänkin se on tuntunut suorittamiselta. Ollaan nyt jakamassa traktaateja, koska hyvä ja ahkera päämäärätietoinen uskova toimii niin.

Parhaillaan meneillään olevalla Perheniemen evankelistakurssilla olen nyt joutunut kuitenkin muuttamaan mieleni. Olen saanut tutustua ihmiseen, jonka sydän palaa ihmisten kohtaamiselle juuri kaduilla. Ja kun näen hänen silmissään ja kuulen sanoissaan saman evankeliumin palon, kuin omassa sydämessäni on, kuinka voisin väheksyä hänen saamaansa erityistä kutsua.
Ja sitä paitsi ajatukseni traktaattien jakamisen turhuudesta, on ristiriidassa omankin toiminta-ajatukseni kanssa. Koska omakin toimintani nojaa ajatukseen, että hengelliseen tilaisuuteen tulevien ihmisten määrä ei suinkaan ole se menestyksen mittari. Vaikka tilaisuudessa olisi 1000 ihmistä, se ei tarkoita, että se olisi yhtään sen parempi tilaisuus, kuin 10 hengen kokoontuminen. Määrä ei ole tärkeä, vaan tärkeää on se, ketä siellä on paikalla.

Luukas 15: Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

Kun yksikin ihminen tulee uskoon, Taivaassa on juhlat! Onko traktaattien jakaminen muka turhaa? Jos yksi ihminen tuhannesta tulee uskoon traktaatin jakamisen seurauksena, onko työ ollut turha? Okei, katuevankelista joutui keromaan saman asian 999 ihmiselle, mutta vasta tuhannes kerta tuotti toivotun tuloksen. Paljon työtä, jotta yksi tuli uskoon. Mutta tuon yhden takia Taivaassa järjestettiin juhlat! Yhden ihmisen takia iloitaan. Ehkäpä Jumala kysyykin meiltä: ”Mitä sinä olet valmis tekemään yhden ihmisen vuoksi?”. Mitä minä olen valmis tekemään yhden ihmisen vuoksi?

Evankeliumin työssä ei ole kysymys stadionillisesta ihmisiä. On kysymys aina yhdestä ihmisestä. On kysymys aina kohtaamisesta. Myös siellä stadionilla. Sielläkin toimivan evankelistan on kohdattava ihminen henkilökohtaisesti. Kohdattava ihminen sydämen tasolla. Samalla tavalla katuevankelistankin on kohdattava ihminen sydämen tasolla.

Vaikka meillä olisi kaikista hienoimmat ja parhaimmat lahjat, mutta meiltä puuttuisi rakkaus, ei meillä olisi mitään. (1. Kor.13)

Tähän on hyvä lopettaa tällä erää ja jatkaa lisää seuraavassa osassa.

« Takaisin