blogi

Matkapäiväkirja 26.6.2022

Sairaalassa alkoi tapahtua

Olen kertonut tätä seuraavaa tarinaa monen monta kertaa keikoilla. Jotenkin aattelin, että olisin sen tännekin jo kirjoittanut, mutta aiempia tekstejä selaillessani en tätä löytänytkään. Joten jaanpa tämän käänteentekevän tarinan elämästäni nyt.

Kevät 2006. Olin maannut kolme päivää sairaalassa katsellen toinen toistaan tylsempiä ohjelmia televisiosta. Pahimpia olivat aamupäivät kello kymmenestä eteenpäin. Silloin alkoivat saippuasarjat. Sitä ennen tuli uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Jossain vaiheessa iltapäivää alkoi edes hieman älyllisemmät viihdesarjat, ja illalla saattoi tulla jopa elokuva. Siihen aikaan, vuonna 2006, elokuvia tuli vielä harvakseltaan toisin kuin nykyään.
Mutta tuona päivänä oli muutakin tapahtumaa, kuin vain seurata ruutua. Sain uudet huonetoverit.

Vasemmalle puolelleni kärrättiin ehkä reilu kuusissakymmenissä ollut rouva. Hän oli suht pirteällä tuulella, ja pian selvisikin, että olemme molemmat saman vaivan takia hoidettavana. Meillä molemmilla oli jalassa laskimotukos. Tosin hänellä oli vain sääressä, kun minun tukokseni ylettyi nilkasta alavatsaan. Jep, melko massiivinen. Ai miten se oli päässyt niin isoksi? No, kuten niin tavallista, en tullut ajoissa sairaalaan. Tämän tapauksen jälkeen olen aina lähtenyt liikkeelle melkolailla heti, kun jotakin oireita on alkanut ilmaantua. Suosittelen lämpimästi muillekin! Siinä saattaa päästä huomattavasti helpommalla.
Mutta tosiaan rouvan kanssa juttu tuntui kulkevan, ja pian jo huomasimme jakavamme saman uskon Jeesukseen. Rouva oli muistaakseni vapaakirkkolainen. Minä taas olen luterilainen. Iloitsimme siis tästä yhteydestä.

Rouva oli kohtuu puheliasta sorttia, kun taas oikealle puolelleni tuotu mieshenkilö, hänkin jossain siinä kuudenkympin paikkeilla, ei ollut lainkaan juttutuulella. Päin vastoin hän pyysi, että saisi olla omissa oloissaan.

Seuraavana päivänä miehen luona tuli käymään sosiaalityöntekijä, ja koska huone on pieni ja vain kankainen sermi erotti meidät toisistamme, emme rouvan kanssa voineet välttyä kuulemasta, mistä he keskustelivat. Saimmekin selville, että mies oli yrittänyt itsemurhaa hyppäämällä Tammerkoskeen. Viime hetkillä kuitenkin kolme miestä oli saanut pelastettua hänet, ja olivat hälyttäneet ambulanssin paikalle. Näin tämä onneton, toivonsa ja elämänhalunsa menettänyt mies sitten päätyi sairaalaan samaan huoneeseen kahden uskovan kanssa. Haiskahtaako johdatukselle? Niin minustakin!

Kun sitten sosiaalityöntekijä poistui huoneesta mennäkseen selvittämään jotain asiaa, koin voimakkaasti, että nyt olisi aika ottaa ja jutella miehen kanssa. Olin oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni tällaisessa tilanteessa, jossa jotenkin konkreettisesti olin vakuuttunut, että Pyhä Henki on johdattanut minut tähän tilanteeseen. Koin kuitenkin samalla hyvin suurta epävarmuutta, ja kävin sisäistä kamppailua itseni kanssa. Uskaltaisinko ottaa hengelliset asiat esiin. Mitä jos hän kieltäytyy keskustelemasta? Hänhän itse itse sanoi, ettei ole juttutuulella. Ja entäpä, jos sosiaalityöntekijä tuleekin takaisin ja keskeyttää keskustelumme? Ja mitä ylipäänsä nippanappa kolmekymppinen kaveri voisi mennä sanomaan itseään puolta vanhemmalle miehelle, joka on juuri yrittänyt päättää päivänsä oman käden kautta? Yritin keksiä vaikka minkälaisia syitä, ettei minun oli tarvinnut mennä puhumaan miehen kanssa. Lähemmäs varttitunnin tuskailin ajatusteni ja sisäisen kehoituksen ristipaineessa.
Kuitenkin päädyin lopulta siihen, että koko tilanne vaikutti niin vahvasti Jeesuksen järjestämältä, että rohkenin ajatella Hänen järjestän minulle kaiken tarvittavan häiriöttömän ajan evankeliumin sanoman kertomiseen tuolle elämän riepomalle miehelle.

Sain siis itseni vihdoinkin nousemaan ylös sängystä. Otin epävarmoja askeleita kiertääkseni miehenn luo sänkyjemme välissä olleen sermin toiselle puolelle. Koskapa minua jännitti tässä vaiheessa jo aivan suunnattoman paljon, kävelin vielä aikaa pelatakseni huoneen vesipisteelle ikäänkuin olisin menossa vain juomaan. Pääni oli aivan tyhjä. En tiennyt yhtään mitä olisin miehelle sanonut. Yritin juoda ottamani mukillisen vettä mahdollisimman hitaasti. Valitettavasti mukin pohja tuli yllättävänkin nopeasti vastaan, ja jouduin toteamaan, että nyt tai ei koskaan! Nyt Samuli suu auki, sano jotain!

Otin pari askelta pois lavuaarin luota ja kun en oikein millään meinannut mitään sanottavaa keksiä, niin lähes tuskan hiki otsalla puristin leukaperäni auki ja sanoin: ”Terve…mmm, äh… ootko muuten koskaan kuullut Jeesuksesta?”. Tähän mies vastasi kuullensa kyllä lapsena jotain äidiltään, ja että työkaverit olivat joskus ottaneet myös hengellisiä asioita puheeksi. Sitten se mitä pelkäsin, tapahtui. Hiljaisuus. Jos pääni olikin ollut jo valmiiksi tyhjän puoleinen, nyt siellä ammotti totaalinen tyhjiö. Aika tuntui pysähtyvän. Tuska ja ahdistus alkoivat puskea joka solun läpi. Mitä ihmettä minä nyt sanoisin?! Miten tästä pitää jatkaa? APUA!!!

Mutta siinä samassa mainitsemani rouva lähestulkoon hyppäsi sägystään ylös, ja huudahti riemuissaan: ”Halleluuja, kun sinä uskalsit avata suusi, kun minä en uskaltanut!”
Ja samalla hän tuli oman serminsä takaa meidän luoksemme.
Tästä eteenpäin rouva osasi johtaa tilannetta eteenpäin. Missä minun taitoni loppuivat, hänen taitonsa alkoivat. Hän osasi kohdata ikäisensä miehen, ja saimme rukoilla tämän miehen puolesta, ja lopuksi vielä siunasimme Herran siunauksella. Sinä päivänä, siinä hetkessä, tuossa sairaalahuoneessa, kolmen eri tavoin rikkinäisen ihmisen keskellä, tapahtui pelastuksen ihme! Tuo elämän ilon ja kaiken toivon jo menettänyt mies teki rauhan Jumalan kanssa. Tämä tapaus on ollut yksi elämäni hienoimpia hetkiä. Niin valtavan upeaa oli saada olla mukana Jumalan työssä ja todistamassa, kun Hän nosti arvottoman kirjaimellisesti syvistä vesistä.

Kolme miestä… Kun Jumala tuli tapaamaan Aabrahamia, Hän tuli kolmen miehen hahmossa. En voinut olla ajattelematta yhteyttä. Kolme miestä oli pelastanut tämän itsemurhaa yrittäneen. Tai kertomus hyvästä paimenesta, joka jättää muut sata lammasta keskenään etsiäkseen yhden eksyneen.
Jumala vaivautui yhden ihmisen takia. Ja miten tarkasti ja lempeästi Hän oli kaiken ennalta suunnitellut. Meillä kaikilla tuossa sairaalahuoneessa olleilla oli Jumalan hyvä tarkoitus olla siellä. Minua tarvittiin avaamaan suuni ja sanomaan yksi lause. Siihen loppui minun roolini, mutta se olikin silti äärettömän tärkeä tehtävä. Mitä jos en olisikaan rohjennut totella sisäistä kehotustani? Rouva puolestaan tarvittiin hoitamaan tilanne loppuun. Hän ei ehkä rohjennut aloittaa, mutta hänellä oli taito ja kokemus toimia oikein tällaisessa tilanteessa. Meidät molemmat tarvittiin, jotta tämä mies sai pelastua. Kiitos Herralle tästä päivästä. Kunpa jokainen saisi kokea jotain vastaavaa. Evankeliumi todella herättää eloon. Kuin elävän veden virrat kumpuaisivat sisältä.

Tämä tapahtuma viitoitti minulle tietä evankelistaksi. Vielä tuolloin en saattanut tosin edes kuvitellakaan mitään sellaista. Mutta niin monesti olen palannut tähän tarinaan ja kertonut sitä muille, jotta joku kuulija siitä rohkaistuisi.
Tästä tapauksesta sydämeeni jäi myös itselleni ohjaavaksi ajatukseksi omaan toimintaani esimerkki vaivan näkemisestä yhdenkin ihmisen puolesta. Jos en ole valmis kertomaan evankeliumia yhdelle ihmiselle, en ole valmis kertomaan sitä suurille väkijoukoillekaan. Ei pidä väheksyä pienten alkujen päiviä!

Uskon, että Jumalalla on sinullekin oma räätälöity suunnitelma. Ehkä olet juuri samankaltaisessa tilanteessa, jossa koet sisäistä kehotusta ja kutsua tarttua johonkin tehtävään. Minun neuvoni on: älä viivyttele liian kauan! Rukoile ja uskalla ottaa ensimmäinen askel. Kyllä se siitä sitten jotain kautta maaliin menee. Ja jos et itse meinaa saada maalia, Jeesus kyllä lähettää jonkun avuksesi.

Toivottavasti joku lukija tästä tarinasta tänäänkin rohkaistuu! Siunausta päivääsi!

« Blogin etusivulle

    Artikkeli luettu 249 kertaa.


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Voit tukea työtäni seuraavasti:

MobilePay
30834

Pankkitilille:

Song for Life ry
FI64 8330 1710 2313 76
Lahjoitusviite: 100777

Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa: RA/2020/1423
Luvan saaja: Song for Life ry, info(at)songforlife.fi

Kerättyjen varojen käyttö: Yhdistys järjestää kaikille avoimia maksuttomia hengellisen musiikin konsertteja. Tilaisuuksia järjestetään ympäri Suomea seurakunnissa, vankiloissa, sairaaloissa ja vastaavissa. Rahankeräyksen tuotto käytetään näiden tilaisuuksien järjestämiseen sekä kristillisten äänitteiden ja radio- ja televisio-ohjelmien tuotantoon, joilla ei tavoitella taloudellista hyötyä.

Sydämellinen kiitos lahjastasi!